Minä ja bloggaus

Kesällä mökkitiellä pyöräillen. Oma mökki on henkireikä.

Olen Emmi, syntynyt vuonna 1986. Muutimme perheeni kanssa Keravalle kun olin 5-vuotias ja samaisessa paikassa asun vieläkin. Äidin, isän ja pikkuveljen täyttämä koti vaihtui vuonna 2007 vuokra-asunnoksi kun muutin yhteen poikaystäväni kanssa. Olemme pitäneet yhtä siitä asti, ostaneet oman asunnon alkuvuodesta 2011 ja helmikuussa 2014 menimme kihloihin. Pikku perheeseemme kuuluu myös Venla-kisu. Syyshäitä suunnittelemme tälle vuodelle. Naimisiinmeno ei pitänyt olla lähitulevaisuudessa kun menimme kihloihin mutta elämä päättikin toisin. Siitä lisää tulevissa bloggauksissa.

Miehen kanssa kesällä Tammisaaressa. Meri ja veneily on meidän yhteinen juttu.

Kouluja olen käynyt siitä lähtien kun löysin oman juttuni: vai löysinkö? Suoritin lukion vuonna 2005. Heikkojen arvosanojen vuoksi päädyin äitini ehdotuksesta hakemaan Helmi Liiketalousopistoon lukemaan YO-merkonomiksi. Pääsin sisään, menestyin opinnoissani loistavasti ja tapasin parhaan ystäväni. Koulun jälkeen olin vuoden töissä kunnes halusin korkeamman koulutuksen ja pääsin sisään Haaga-Helian Tradenomi opintoihin. Ehdin käydä kaksi kertaa ulkomaillakin koulujen kautta opiskelemassa: ensiksi jenkeissä, sitten Buenos Airesissa. Liiketalous oli todellakin minun juttuni ja päädyin työelämään kesätöiden kautta melkein vuotta ennen valmistumista.

Ennen valmistumista piti vielä tehdä opinnäytetyö ja suorittaa työharjoittelu. Olin ainoa joka suoritti työharjoittelun kolmannella sektorilla, eli järjestökentässä. En olisi järjestöjen pariin päätynyt ellei kummitätini olisi pyytänyt minua heille harjoitteluun Suomen Mielenterveysseuraan. Ja olenpa iloinen, että menin. Opparin ja harjoittelun lopputulemana perustin yhdessä ystäväni kanssa Nuorten mielenterveysseura – Yeesin. Ja siellä työskentelen edelleen. Elämä on myös osoittanut, että taidan olla järjestöihminen henkeen ja vereen. Työkavereita meillä on vaihteleva määrä. Työllistämme paljon työharjoittelijoita ja yksi osa-aikainenkin työntekijä meillä on ollut, mutta pääsääntöisesti meitä täysipäiväisiä on kaksi. Olemme itse luoneet itsellemme työpaikan, hakeneet ja saaneet toiminnallemme rahoituksen ja tällä hetkellä johdan työkseni kyseistä järjestöä. Käyn samalla Omniassa Johtamisen erikoisammattitutkintoa. Mitenköhän moni Tradenomi on päätynyt töihin järjestöön?

Venla-kisu pitää aina huolta.

Me teemme Yeesissä voimavaralähtöistä nuorten mielenterveystyötä, joka tarkoittaa että osoitamme nuorille tienviittoja miten tunnistaa asioita, jotka vaikuttavat omaan mielen hyvinvointiin ja annamme vinkkejä miten vahvistaa näitä asioita elämässään. En olisi kuuna päivänä uskonut, että päädyn töihin järjestöön ja vieläpä mielenterveysasioiden pariin. 

Olen luonteeltani kunnianhimoinen ja määrätietoinen – tulisieluksi useimmat väittävät. Kun päätän jotain, otan asioista kaikki puolet selville ja ryhdyn toimeen. Nuoret ja mielenterveys ovatkin sydämeni asia. Yhä edelleenkin tänä päivänä mielenterveys on tabu. Ajatellaan, että mielenterveys on yhtä kuin mielensairaus ja kun kerromme, että teemme mielenterveystyötä niin usein meiltä kysytään, että ”ai hullujako täällä hoidatte”. On kuitenkin niin, että mielenterveys on todellakin terveyttä ja mielenterveys on meillä kaikilla. Meidän arvomme ja päivittäiset valintamme vaikuttavat meidän mielenterveyteemme. Me voimme oppia ja vahvistaa mielenterveystaitoja. Myös asiat kuten arvot, läsnäolo, kohtaaminen ja kiitollisuus ovat sellaisia mitä me työssämme päivittäin kohtaamme ja mistä nuorillekin puhumme. Mielen hyvinvointi on asia, jonka parissa en pelkästään työskentele päivittäin, vaan joka näkyy omassa elämässäni ja valinnoissani. Etenkin sairauteni kohdalla olen tosissaan päässyt miettimään miten vaalia omaa mielen hyvinvointiani sairaudesta huolimatta.

Venyttely, putkirullaus, piikkimatto, pukkatee, kynttilät ja musiikki. Henkistä hyvinvointia.

Bloggaus on aina viehättänyt minua. Ehkä senkin takia, että työssäni kannustan meidän yhdistyksen vapaaehtoisia bloggaamaan. Seurailen epäsäännöllisen säännöllisesti muutamia eri blogeja ja olen tuumaillut aika ajoin itsekin kirjoittamista. Koskaan en ajatellut, että endometrioosi olisi se aihe, jonka ympäriltä kirjottaisin. Kummallista on tämä elämä.

Toivon, että mahdollisimman moni tietysti löytäisi tämän blogin ja saisi tietoa endometrioosista, ehkä tunnistaisi itsessään tai läheisissään endometrioosin oireita ja saisi haettua itselleen apua heti ja nopeasti. Itselläni kesti useita vuosia saada diagnoosi, mutta siitä lisää myöhemmissä kirjoituksissa. Toivon myös, että blogi voisi olla tuki ja turva, vähän kuin vertaistukea joillekin. Kirjoituksillani en halua synkistellä tai kieriä sairaudessa ja negatiivisuudessa vaan kertoa mikä minua auttaa jaksamaan ja mitä olen oppinut tämän matkani varrella. Usein kirjoitetaan vaan niistä huonoista puolista ja vellotaan oikein siinä sairauden maailmassa. Sitä en halua missään nimessä tehdä. Päinvastoin.

Tämä on minulle nyt annettu ja sen kanssa on elettävä. Endometrioosi on osa minua. Enhän minä tähän kuole.