Leikkauksen tuomia oivalluksia elämästä ennen ja jälkeen leikkausta

Vasta leikkauksen ja toipumisajan jälkeen todellisuus valkeni: olen ihan oikeasti todella, siis todella, kipeä. Kirjoitin oireista, jotka kuuluvat endometrioosiin. Kerroin myös kun ensimmäisen kerran kuulin sairaudesta ja googlettelin mistä oikein oli kyse. En tunnistanut itsessäni muita oireita kuin kivuliaat kuukautiset. Vasta myöhemmin ymmärsin, että vuonna 2009  olleet kummalliset vatsaoireet olivat jo merkki endosta, samoin kouristuskohtaukset jotka veivät sairaalaan. Minulla oli koko vuoden 2014 ollut ihmeellistä tiputteluvuotoa ja olin ajatellut, että ne kuuluivat asiaan kun söin minipillereitä. Kun luen oirelistaa läpi niin valehtelematta olenkin kärsinyt enemmän tai vähemmän kaikista listan oireista. Lapsettomuus on meidän kohdalla selvityksen alla.

Olin siis ihmeellisen hyvin onnistunut ummistamaan silmäni oireilta ja tosiasiassa en ollut kuunnellut omaa oloani lainkaan. Tulen myöhemmin kertomaan tarkemmin mitä olen sairastumiseltani oppinut ja itseni kuuntelu on ehdottomasti yksi niistä tärkeimmistä opetuksista.

Vaikka endometrioosi on krooninen sairaus ja oireista liian moni on vielä päivittäin muistuttelemassa, on varmaa, että elämänlaatuni on kaikesta huolimatta parantunut huomattavasti. Jo se auttaa kummasti kun tiedän mikä minulla on. En olekaan vainoharhainen.

Olen myös oivaltanut, että sitä sairaampi olen mitä enemmän ajattelen sairautta. Ennen kun olin töiden jälkeen tai viikonloppuisin todella väsynyt, ajattelin, että se kuuluu normaalin työssäkäyvän ihmisen arkeen. Kukapa ei olisi väsynyt työpäivän jälkeen. Nyt tiedän, että väsymys kuuluu sairauteen. En tiedä osaanko selittää tuntemustani tarpeeksi hyvin mutta tavallaan nyt kaikki on sairauden syytä kun ennen olisin ajatellut, että "vähän väsyttää, ei haittaa, otan päikkärit". Ennen koko diagnoosia olin ikäänkuin ihan terve, nyt olen elinikäisesti tuomittu sairaan leimalla omalla ajattelullani.

"Samankaltaisuus vetää puoleensa - myönteiset ajatukset keräävät myönteisiä seuraamuksia ja päinvastoin. Se, mitä eniten ajattelet tai mihin keskityt, toteutuu omassa elämässäsi. Ajatuksista tulee totta." -Rhonda Byrne - Salaisuus
Susoittelen Rhonda Byrnen Salaisuus -kirjaa lukulistallesi. Tämä Ylen juttu antaa sinulle ensikosketuksen kirjan sanomaan.

Päikkärit mökillä.

Väsymys on tällä hetkellä yksi pahimmista oireista. Uskon, että myös vuodenajan pimeydellä on oma osuutensa asiaan. Syön hyvin, liikun fiiliksen mukaan, popsin vitamiineja, nukun 8-9 tuntia ja tuijotan kirkasvalolamppua. Teen kaikkeni etten olisi jatkuvasti niin väsynyt. Muistan miten ennen diagnoosia sain kuulla väsymyksestäni: "taasko sä nukut", "miten sä voit olla niin väsynyt koko ajan?", "nyt ei nukuta!". Nuo puheet on tuntuneet tosi ikäviltä koska minulla on rajallinen määrä keinoja sille mitä voin asialle tehdä. Väsymykseni on ollut ongelma etenkin yhteisillä reissuilla. Mökki on minulle paikka missä voin rauhoittua, levätä ja saada voimaa. Päiväunet kuuluvat silloin asiaan ja yleensä niiden jälkeen olenkin paljon virkeämpiä. Ne ovat siis hyväksi minulle. Olen kuitenkin saanut kuulla asiasta kanssamatkustajiltani. Toivoisinkin, että sen sijaan, että sanomme asiat siten miten me haluaisimme niiden olevan ja miten me tekisimme, miettisimmekin mitä toinen mahtaa asiasta ajatella: toinen rentoutuu tekemällä, toinen taas lepäämällä. Onneksi mieheni ymmärtää ja kehoittaa ottamaan päiväunet kun siltä tuntuu. Näin hän on sanonut jo ennen kuin edes saimme tietää koko sairaudesta.

Kirkasvalolamppu on tehokkaassa käytössä. Myös Venlalla.

Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksena ja asiat tapahtuvat meille syystä. Kuten Tommy Hellsten eräällä luennolla sanoi:

"Vaikeudet pyrkii synnyttämään meissä tietoisuutta. Vaikeudet opettaa aina, mitä elämä haluaa opettaa? Voimme oppia suhtautumaan vastoinkäymisiin positiivisesti. Silloin ne saavat tehdä tehtävänsä ja poistua. Jos emme opi niistä, joudumme kenties toistamaan samoja virheitä kunnes opimme sen mitä ne tulivat opettamaan".

Mökki on voimapaikka. (C) mieheni.

Olen tullut siihen tulokseen, että huono stressi sairastutti minut. Tai oikeastaan se oli viimeinen tikki sille, että endometrioosi pahentui ja siten se pystyttiin diagnosoimaan. Olen näin jälkikäteen ymmärtänyt, että monet oireeni olivat merkkejä stressistä: sydämen tykytykset, refluksioireet, elämänilon kadottaminen, riidat, lievästi korkealla ollut verensokeri jne. Ne yrittivät kertoa minulle jotain mutta koska en suostunut pysähtymään ja kuuntelemaan, kävi näin.

Toisaalta pidän ajatuksesta, että kaikki tapahtuu jonkin tarkoituksen takia, kenties jonkun tai jonkin minua suuremman aloitteesta. Vaikka endometrioosi on tuonut paljon ikäviä asioita minun ja läheisteni elämään, en voi kieltää etteikö se olisi myös edesauttanut joitain tärkeitä, mukavia asioita. Oli tämä sitten itseaiheutettua tai elämän itsensä tielleni määräämää, niin tärkeintä on oma suhtautuminen asiaan ja opiksi ottaminen.